Intiassa on arviolta 8,5 miljoonaa orpolasta.

He ovat jääneet ilman kotia ja vanhempia monista eri syistä. Joidenkin vanhemmat ovat kuolleet. Jotkut hyvin köyhissä ja kurjissa oloissa elävät vanhemmat joutuvat hylkäämään lapsensa siksi, että heillä ei yksinkertaisesti ole ruokaa lapsilleen.

Hope Centereitä auttamistyön tukikohdaksi

Kuten tiedämme, Intiassa miljoonat lapset elävät slummeissa. Heillä on jonkinlainen muovin-, pahvin-, puun- ja pellinpaloista kyhätty koti. Tuemme sekä Hope Centereiden rakennusprojekteja että niiden ylläpitoa ja toimintaa. Tule mukaan viemään toivoa toivottomille!

Tule mukaan ja ryhdy kummiksi orpolapselle

Tule meidän mukaan palkitsevaan ja mielenkiintoiseen työhön jossa apusi menee lyhentämättömänä perille haluamaasi kohteeseen. Saat myös palautteen tuen käytöstä ja työn edistymisestä. 

Hope to india Ry

Hope to India on yhdistys, jonka tavoitteena on viedä toivoa Intian vähäosaisimmille. Tähän työhön kuuluu mm. fyysisistä tarpeista huolehtiminen.

Tee lahjoitus
Lahjoita ja auta intian ihmisiä. Toimitamme lahjoituksesi perille luotettavasti sinne, missä hätä on suurin.

Siirry

Kerro meistä
Tarvitsemme tukijoita toimintaamme ja verkostoituminen on erittäin tarkeää. Jaa meistä tietoa eteenpäin. Autat tällä tavalla myös avuntarpeessa olevia. Kiitos.
Tutustu toimintaamme
Voit tutustua toimintaamme kotisivuillamme. Toimintamuodot sivuilta löydät enemmän tietoa meistä.

Siirry

 

 

Uusia kummikohteitamme

tule sinäkin auttamaan ja tue toimintaamme ja ryhdy kummiksi. Toimitamme sinulle kuukausittain raportin kummilapsesi kuulumisista.

Madasu

Olen Madasu. 12-vuotias poika Tanikellasta.

Pillamari

Olen Pillamari ja olen 11-vuotias poika. Asun Tanikella nimisessä kylässä.

 

Gaddala

Hei, asun Tanikella nimisessä kylässä. Olen 11-vuotias tyttö.

 

Addaki

Hei, olen Addaki ja asun Intiassa Tanikellassa.

 

 

Haluan ryhtyä kummiksi

YHDESSÄ SAAMME ENEMMÄN AIKAISEKSI | facebook