Kaivot
Intian maaseudulla on pulaa puhtaasta vedestä. Arviolta 163 milj. ihmistä kärsii puhtaan veden puutteesta. Sen lisäksi, että veden noutaminen pitkien matkojen takaa jostain joesta tai lammikosta on äärimmäisen rankkaa, monet ihmiset sairastuvat ja kuolevat saastuneen veden vuoksi. On uskomattoman suuri edistysaskel, kun kylään saadaan kaivo.
Olemme myös mukana kylien ja seurakuntien yhteyteen tulevien porakaivojen rakennustyössä. Kun kylään tai viidakkoalueelle saadaan kaivo, se muuttaa monien perheiden ja asukkaiden elämän.
GSS-järjestö käynnisti kaivoprojektin vuonna 2001. Tähän mennessä kaivoja on porattu noin 1500. Niiden vaikutusalueella on arviolta yli 400 000.
Tukemalla tätä työtä, voit olla antamassa intialaisen kylän asukkaille raikasta vettä ja samalla mahdollisuuden kuulla sanomaa elävästä vedestä ja sen Antajasta.
Yhden kaivon kustannus on 900 eur.

