Orpolapset

Intiassa on arviolta 8,5 miljoonaa orpolasta. He ovat jääneet ilman kotia ja vanhempia monista eri syistä. Joidenkin vanhemmat ovat kuolleet. Jotkut hyvin köyhissä ja kurjissa oloissa elävät vanhemmat joutuvat hylkäämään lapsensa siksi, että heillä ei yksinkertaisesti ole ruokaa lapsilleen.

Orpolapset elävät kaduilla kaikkien halveksimina ja hylkiminä, likaisina ja sairaina. He kerjäävät ja varastelevat ruokansa tai etsivät kaatopaikoilta ja roskiksista jotain syötävää. Näitä lapsia varten GTSSS-järjestön toimesta on perustettu orpokoteja. Näissä kodeissa lapset saavat huolenpitoa, asunnon, ruuan, vaatteet ja puhtauden. He saavat mahdollisuuden käydä koulua. He saavat myös kuulla sanoman Jeesuksen rakkaudesta ja Hänen antamastaan uudesta elämästä. He saavat toivon ja tulevaisuuden.

Orpolapsityö sai alkunsa vuonna 1994 kun Jacob antoi kodin kolmelle orpolapselle. Keväällä 2016 orpokoteja on jo noin: 40, joissa lapsia on yhteensä 4500. Moni lapsista on jo aloittanut oman elämän, perustanut perheen ja toimii työelämässä. Jotkut ovat lähteneet viemään sanomaa Jeesuksesta saavuttamattomille heimoalueille opiskeltuaan ensin raamattukoulussa. Orpokotien yhteyteen on peruskoulun lisäksi perustettu myös muita oppilaitoksia, mm lukio ja sairaanhoito-oppilaitos. Suunnitteilla on poikien tekninen oppilaitos sen mukaan kuin resursseja löytyy.

Ryhtymällä kummiksi orpolapselle voit pienellä uhrauksella saada aikaan todella paljon, - muuttaa yhden ihmisen koko maailman.

Yhden kummilapsen kuukausikannatus on vain 30 eur / kk

 


 

 

kummiksi